Tulevaisuuden suunnitelmia

”Haluaisin vanhempana opiskella ensihoitajaksi mutta, kokkiala voisi nyt olla ainakin ensimmäinen alani. Kokiksi pystyy opiskelemaan ainakin Keskuspuiston ammattiopistossa.”

”Minä  ainakin menen johonkin töihin, ennen töihin menoa aion opiskella. Ammattikoulussa ehkä aion opiskella suunnitteluassistentiksi. Suunnitteluassistentiksi voi opiskella Keskuspuiston Ammattiopistossa Ruskeasuolla.    Ammattikoulun jälkeen menen ammattikorkeakouluun, siellä opiskelen insinööriksi.” 

Retki Sederholmin talolle: 4.-6. luokan oppilaat vanhan ajan oppitunnilla

Image
”Vanhan ajan ope oli tiukka”.
”Hän napautti karttakepillä pulpettiin, jos ei totellut”.
”Hän tarkisti kaikkien oppilaiden kynnenaluset ja kädet, että ne olivat puhtaat”.
”Me harjoiteltiin kaunokirjoitusta. Liidulla piti kirjoittaa L-kirjain rihvelitauluun”.
”Siellä oli kaikkee hauskaa”.
”Siellä sai kirjoittaa hiekalla”.
”Se opettaja soitti kelloa, kun piti mennä luokkaan”.
”Pulpetit oli pieniä”.
”Me puettiin sellaset vanhat villaliivit päälle, ennen kuin mentiin siihen vanhaan luokkaan.”

kuva3

Polepole Malmitalolla

WP_20131101_002 WP_20131101_006

Oltiin PolePolen esityksessä. Se oli Malmitalolla. Toinen mies oli Suomesta, toinen Afrikasta, Tansaniasta. Ne soitti rumpuja, kitaraa, torvea ja kannelta. Lapsia kutsuttiin soittamaan lavalle. Se rumpu oli tehty lehmän nahasta. Ensin otettiin kapulat käteen ja sit juostiin rummun ympäri ja sit hypättiin. Torveen laitettiin äänenvaimennin eli sordiino. Parasta oli kun luokkakaveri pääsi lavalle. Kaikki oli kivaa!

t.2-3 luokka

Syksyn TETit

TET-jakso

Minä olin kehystämössä TET: ssä, fotoliikkeen nimi oli Foto Mannel, mutta minä en ollut Foto Mannelissa TET: ssä. Kehystämö sijaitsi Vantaalla Tammistossa. Työtehtäviin kuului kehyksen kiinnittäminen, kehyksen muovittaminen, pahvin ja paperin laittaminen kehykseen, kehyksen ampuminen ampumakoneella, klunssien laittaminen pahviin. Työpäiväni oli 9-15 ja siihen  kuului myös tauko. Kävin McDonaldsissa syömässä hampurilaista. Olin vain yhden päivän liikkeessä. Yhden päivän aikana laitoin kuvia paperikehykseen. Se oli oikeata työtä mitä henkilökunta teki. Aina aamulla laitoin pihalle tauluja ennen kehystämön lähtöä. Minä menin pakettiautolla kehystämöön. Se pakettiauto oli firman johtajan. Siellä oli ihan mukavaa. Se oli teollisuustyötä.

DSC05325

Työharjoitteluni

Olin tet: ssä Vuosaaren Alepassa. Minun työtehtäviin kuului kuorman purkaminen, tuotteiden järjesteleminen ja tuotteiden esille laittaminen. Minun työ ajat olivat joka päivä kello 10-16. Minulla oli kaksi taukoa, yksi tauko oli kahvitauko ja toinen tauko oli lounastauko. Yksi päivä jäin ylitöihin, koska menin kymmenen minuuttia aikaisemmin kaksi päivää peräkkäin. Minun tet-jaksoni oli niin tylsää, että joskus toivoin olevani koulussa.

Tet – jakso

Olin Tetissä Hännänheiluttajissa. Hännänheiluttajat on kodinomainen koirapäiväkoti. Lenkkeilytin siellä koiria ja aktivoin niitä. Työ oli kolmevuorotyötä. Työ-aikani olivat seuraavanlaiset: klo9-15, 10-16, 11-17. Tykkäsin Tet – paikasta tosi paljon. 😀

TET

Olin Puistolan Valintatalossa työharjoittelussa. Töihin oli lyhyt matka. Hyllytin tavaroita. Laitoin pahveja jätepuristimeen.

Autoin asiakkaita. Pidin ruokatauon aina klo11:30 tai 12:00. Minulla oli oranssi työpaita päällä.

 

Tetissä  PÄIVÄKODISSA

Työskentelin eniten kahvihuoneessa  ja  söin siellä myöskin. järjestelin paljon laatikoita myös johtajan laatikot  järkevän näköiseksi ja paljon muitakin laatikoita, terottelin kyniä , viikkasin pyykkejä, alku meni palapelien kokoiluun että puuttuuko paloja yms. Ruoka oli ainakin parempaa kun koulussa. Yhtenä päivänä oli perunamuusia ja lihapullia. En välttämättä mene uudestaan päiväkotiin tettiin, johonkin muualle mielummin.

TET

TET alkoi klo8.00–14.00 Olin Malmin K-Citymarketissa. Hyllytin tavaroita, siivosin varastoa. Söin paljon erilaisia ruokia.

Siellä oli paljon tettiläisiä. Autoin heitä paljon. Oli siellä ihan kivaa näki muita tettiläisiä. Puhuin paljon heidän kansaan.

 

TET 2 viikkoa

Minä menen maanantaina TETiin Unikkoon. Minä autan laitamaan  ulkoleluja ulos heti kun menen sinne.

Minä teen siellä semmoisia töitä kun autan välipalan laitossa. Minulla on siellä pienten lasten kerhoja tiistaina ja keskiviikkona. Minä olen myöskin ulkona ohjaajana. Odotan sieltä kovasti työtehtäviä. Minä olen siellä myöskin lapsien kanssa. Autan niitä tekemään läksyt, pelailen heidän  kanssa ja piirtelen myöskin heidän kanssa. Minä tykkään olla tosi paljon TET aikana Unikossa kun olen ollut siellä monta kertaa.

TET 2 viikkoa

Minä menen Tettiin Tapanilan Alepaan.Minä odotan Tetissä että saa hyllytää tarpeeksi. Kivaa että saa olla TETissä, ei tarvitse olla koulussa.

Menen Kampin Helkan keittiöön maanantaina. Olen siellä kaksi viikkoa. Siellä laitan esimerkiksi laseja pöytään. Vien myös joskus roskat. Puhdistan myös lusikoita, haarukoita ja veitsejä.