Fazerilla

file1161327790769

Kävimme meidän luokkalaisten kanssa Fazerilla opastusretkellä. Lähdimme koulusta kello 8, jotta me ehtisimme bussiin. Sitten kun poistuimme bussista, niin kävelimme tosi pitkän matkan ennen kuin pääsimme perille. Kun olimme perillä, niin ensiksi laitoimme takit naulakkoon. Sitten opas tuli meitä vastaan ja hän kertoi meille mistä suklaa sai alkunsa ja kuka perusti Fazerin. Fazer yhtiön perusti Karl Fazer, joka on johtanut joskus monta vuotta sitten. Opas kertoi meille että Fazer on perheyritys ja Fazeria johtaa nyt neljännen sukupolven Fazerin suvusta. Opastus jatkui aika pitkään, mutta saimme maistella erilaisia suklaita ja syödä niitä niin paljon kun halusimme. Myöhemmin menimme yläkertaan juomaan vettä kun tuli paha olo suklaan syönnin jälkeen. Yläkerrassa me teimme testin jossa saimme meidän lempimakuyhdistelmämme. Sitten testin jälkeen katsoimme pari filmiä ja filmin jälkeen menimme ostoksille Fazerin kauppaan. Ostin kaikenlaista sieltä kaupasta. Kun ostokset oli tehty, saimme lahjapussin heiltä. Lopulta sanoimme kiitokset ja sitten lähdettiin koululle päin.

Retki Fazerille

Lähdimme kohti Fazeria aamulla kello 8.00 aamulla. Ensiksi menimme bussilla ja sitten kävelimme aika pitkän matkan. Kun olimme perillä, laitoimme takit naulaan ja saimme oppaan. Meille kerrottiin Fazerin historiasta ja sen tuotteista kautta-aikojen. Kokeilimme myös letittää pullapitkoa. Seuraavaksi menimme maistelupisteelle. Siellä oli paljon erilaisia suklaakarkkeja ja patukoita. Söimme suklaata paljon. Kun olimme syöneet tarpeeksi suklaata, lähdimme vesipisteelle juomaan vettä. Sitten vielä elokuvasaliin. Meille näytettiin siellä 3 elokuvaa Fazerista. Sitten saimme herkkukassit ja menimme pukemaan. Lähdimme kouluun ensin kävellen ja sitten bussilla. Olimme koululla kello 11.00. Retki oli tosi mukava!! 😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s