5.-6.luokan retki Kirstinkujan museoon

0022

023

Museossa oli kivaa. Siellä on hellahuone. Siellä oli vanha vintti. Siellä oli maakellari, jossa oli huussi. Ruokakomerossa oli hilloja, perunoita ja mehua. Puuvarastossa oli klapeja.

Rouva Hilma esitteli meille asuntoaan. Asunnossa oli yksi huone. Siellä asui Hilma, Eemil ja 3 lasta. Huoneessa oli sänky, tuoli, lamppu ja Hilman ompelukone. Hilma ompeli vaatteita ja huiveja. Hän sai siitä vähän rahaa perheelle. Lapsille oli leluja.

Toisessa museoasunnossa oli radio, levysoitin, kahvimylly, keinutuoli ja kakkuja.

Söimme eväät ulkona talon pihalla. Oli aurinkoinen ja ihana päivä.

Retkellä oli kivaa, kaikki oli kivaa. Tykkäsin kaikista huoneista.

024

Mainokset

Näkymätön Elina

Yläluokkalaisten leffa-arvioita:

Leffa kertoo 10-vuotiaasta Elinasta, jonka isä on kuollut ja hän ikävöi häntä kovasti. Elina aikoo olla aivan niin kuin isä, eli toimia oikein ja olla rohkea. Elina sairasti pitkään tuberkuloosia ja kun hän parani hän palasi takaisin kouluun. Koulussa on uusi opettaja nimeltään Tora Holm. Elina ja Tora eivät tule toimeen keskenään. Eräänä koulu päivänä Elina ei jaksa enää Toraa ja lähtee suolle muistelemaan kuollutta isäänsä. Tora ja luokkakaverit menevät suolle Elinan perään ja lähtevät melkein saman tien. Elina oli jäänyt seisomaan suolle ja oli unohtanut että suolla ei saa pysähtyä. Elina ei pääsyt enää ylös suosta ja oli vajoamassa suohon mutta Elinan pikkusisko Irma menee hakemaan äidin ja hakee sen jälkeen apua. Elina avautuu äidilleen sillä aikaa kun pelastus on matkalla. Kun Elina pelastettu niin Elina ja Tora sopivat riitansa. Sen jälkeen Elina ja hänen äitinsä menevät isän haudalle ja lähtevät sen jälkeen kotiin Einari-opettajan kyydissä.

Arvio: Leffa oli ihan hyvä, ja tarina oli opettavainen. Lempikohtani oli kun Elina ja Tora sopivat riitansa.
???????????????????????????????
Tyttö vastustaa rasistista opeaan joka ei halua oppilaiden puhuvan Suomea. (NÄKYMÄTÖN ELINA)
Tyttö luulee isän kuolleen suolla ja käy siksi usein siellä puhumassa tälle. (RUOTSISSA TAPAHTUNUT) JUONI
Elina on parantunut sairaudestaan ja pääsee kouluun. Ope ei hyväksy/halua oppilaiden puhuvan suomea. Elina käy vastustamaan opettajaa ja isän puolesta käymällä suolla.

Elokuva oli tylsä koska he puhuivat toista kieltä. Tyttö asuu siskon ja äidin kanssa. Elina menee kouluun. Elina ja opettaja riitelevät. Opettaja sanoi anteeksi lopussa.

Elina oli 10 vuotias tyttö, jonka isä on kuollut. Hän halusi olla kuin isänsä.
Minun mielestäni leffa oli huono.

Veden maailma

VEDEN MAAILMA-ESITYS MALMITALOLLA 5.9.2014
vesikuva
Koulumme 3.-6.luokkalaiset olivat Malmitalolla Veden maailma- esityksessä.
Esityksessä oppilaat soittivat esimerkiksi kitaraa, trumpettia, viulua, pianoa, rumpuja ja poikkihuilua. Tytöt soittivat kitaraa. Lapset soittivat huilua. Miehet soittivat rumpuja. Laulu oli parasta. Aikuinen soitti harppua. Musiikki on hienoa ja parasta. Yhdessä kappaleessa lapset keksivät itse musiikkia. Sitä sanotaan improvisoinniksi.

Esityksessä oli myös taidetta. Kuvia heijastettiin videotykillä valkokankaalle näyttämön taakse. Kuvissa oli merenneito, lokki, kala, lumihiutaleita, mustekala ja meduusa. Lapset ja oppilaat olivat tehneet kuvistöitä.

Mielipiteitä esityksestä:
Esitys oli tylsä paitsi rummut olivat kivat. Esitys oli kiva, laulu oli kiva. Konsertissa oli tylsää ja tosi kivaa. Mielestäni hyvä, mukava esitys. Se oli mielestäni väsyttävä.

Runo esityksestä:

Meri
Merenneito ui meressä.
Lohet uivat meressä.
Kalat ja meduusat uivat meressä.

Kirjastoauto Skidi kävi koulussa

WP_20140910_011
WP_20140910_004
Mentiin kirjastoautoon ja me katottiin kirjoja. Löydettiin jalkapallokirjoja ja me katottiin Ompiskirjoja ja Aku Ankka tänään.
Nimetön2

WP_20140910_010

Kirjastoauto oli kiva ja luin kirjan. Se oli hyvä kirja ja ope otti 12 kirjaa meiän luokkaan.
WP_20140910_015

WP_20140910_016

Kirjastoauto oli hauska ja pieni. Se näytti samalta kun iso kirjasto. Ope lainasi kirjoja meille yhteiseksi. Me lainattiin Bambi, Risto Räppääjä ja kissanpennut. Tosiet pelas siellä. Se nainen laitto meille tyynyt et pystyttiin istumaan. Oli ruotsin kirjoja, mut niitä ei saanu koskea. Jotkut halus sählykirjoja. Kaikilla oli kirja kädessä.
WP_20140910_006

WP_20140910_009

Nimetön
kuva 3

#kutsumua

WP_20140904_020
Ysiluokkalaiset osallistuivat #kutsumua -kampanjaan

WP_20140904_015
Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan.

Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

WP_20140904_016

WP_20140904_019
Suomen Lukiolaisten Liitto käynnisti kiusaamisen vastaisen #kutsumua-kampanjan. Kampanjan suojelijana on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Uutisia ulkomaailmalta

Ysiluokan toimittamia uutisia, hyvää päivää!

1. Jokerit hävisivät KHL- liigan ottelussa 5-4.

2. Eilen Arlan saunassa näytettiin neljä elokuvaa.

3. Huomiseksi on luvattu +19C.

4. Eilen Kampin päiväkodissa rupesi savuamaan.

5. Tänään odotetaan Ukrainassa, että heidän aseensa vaikenisivat kello 14.

6. Metro-lehti täyttää 15 vuotta.

7. Susijengi on koripalloseura.