RETKI JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLE

Retki jätevedenpuhdistamolle

Olimme Katrin luokan kanssa jätevedenpuhdistamossa. Siellä oli muiden ihmisten jätöksiä ja roskia. Siellä oli ihan hirveä haju mutta voitti kuitenkin koulunpenkillä istumisen. Kävelimme siellä päästä päähän ja opas kertoi meille kaiken vedestä ja miten sitä tehdään ja mistä sitä tulee. Opas kertoi välillä ihan mielenkiintoisia juttuja vedestä ja siitä miten sitä ylläpidetään. Menimme sinne 70t ja 71v busseilla ja oli vähän viileää ulkona. Menimme aivan ensimmäisenä auditorioon kuuntelemaan miten meidän tulisi liikkua siellä ja mitä näkisimme siellä. Kuljimme siellä maan alla ja se paikka oli niin iso että siellä oli omat pyörä- ja autoreitit. Kun olimme tutkineet koko paikan, menimme takaisin ja pesimme kätemme perusteellisesti. Reissu oli ihan kiva.
vesilaitos
Menimme kahdella bussilla: 70t ja 71v. Siellä haisi todella pahalle. Siellä oli vesiammeita, jossa oli ihmisen jätöksiä. Olimme maan alla, se oli siistii. Siellä oli tylsää. Kävelimme koko ajan. Siellä oli likasta. Opas näytti meille altaita. Lika-altaita ja puhdistusaltaita.

SIELLÄ OLI IHMISTEN ULOSTETTA VEDESSÄ JA SE PUHDISTETIIN LIKAISESTA VEDESTÄ. KÄVELTIIN MAAN ALLA SIELLÄ HAISI NIIN PAHALLE KUIN IKINÄ ON haissut. Siellä oli likasta vettä. Siellä oli puhelimia. Siellä oli kivaa

Jäteveden puhdistamolla haisi ihan sikapahalle. Meidän opas vei meidät maan alle. Opas näytti meille eri altaita. Minä en tykännyt olla siellä kun siellä haisi ihan sikapahalle.

Mainokset