Retki Seurasaareen (7.-9.lk)

bty

 

Mentiin Seurasaareen meren lähelle.  Syötiin keksejä, ruissipsejä ja sai ottaa omia eväitä. Mentiin kallioille istumaan ja syötiin eväät ja katsottiin merelle. Istuin Tuulin kanssa kalliolla ja höpöteltiin kivaa kallioilla. Katsottiin maisemia. Oli kaunis päivä ja aurinko paistoi.  Retki oli ihan kiva.

Otin kuvia linnuista. Siellä oli paljon lokkeja, harmaalokkeja, naurulokkeja ja muita lokkeja. Sitten siellä oli joutsen. Otin linnuista kuvia. Sitten mentiin istumaan isolle kivelle syömään eväitä

Tuli sikahyviä kuvia instagramiin joutsenesta ja muista linnuista ja merestä. Katsottiin hienoja kukkia, merta ja eläimiä. Syötiin eväitä kalliolla. Sitten jatkettiin matkaa ja otettiin kuvia valkoposkihanhista. Käveltiin takaisin bussi pysäkille.

Mainokset

Lautapelipajat

 

Meillä oli koulussa pelipajat, kaikki luokat oli pelaamassa, mutta eri aikoihin ja pelattiin erilaisissa ryhmissä. Siellä oli kivoja pelejä: Afrikan tähti, Kimble, Huojuva torni, Angry birds, ekaluokkalaisten pelejä ja jalkapallopeli. Minun ryhmässä oli kaksi ihmistä. Oli kyllä ihan kivaa pelata. 

Oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun paja järjestettiin.  Itse pelasin Huojuvaa tornia parin muun kanssa. Me menimme laskuissa sekaisin, joten emme koskaan saaneet tietää kuka voitti. Itse olin ensimmäisessä pajassa, joka oli maanantaina. Siellä oli tosi kivaa.

Minä autoin pikkuisia pelaamaan pelejä. Autoin neljäsluokkalaisia ja kahta ekaluokkalaista pelaamaan Angry Birdsiä,  Kimbleä ja tornipeliä. Kun ne olivat pelannneet, autoin yhtä ekaluokkalaista pelaamaan yhtä peliä.

Paja oli kiva kun sai pelata pelejä.

Pelasin kahta eri peliä.

Minä pelasin eläinpalapeliä Maijan kanssa.

Siinä tehtiin erilaisia eläimiä.

Pelasin Kimbleä Nikon ja Marjiksen kanssa.

Voitin Kimblen vaikka en alussa saanut kutosta.

Se oli Angry birds kimble.

Rakensin kuvan jääkarhusta ja variksesta.

Olin hyvä Kimblessä.

Pidin pelipajasta.

Karviaistien koulun luistelupäivä Malmin jäähallilla keskiviikkona 14.3.2018

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa

 

 

Mentiin kolmessa porukassa luistelemaan Malmin jäähallille.

Sannan, Antonin ja Katrin luokat luistelivat yhdessä.

Katrin luokka meni bussilla sinne.

Muut kävelivät ja luistelivat siellä.

Se oli kivaa, mutta kaaduin.

Saatiin mehut ja keksit.

Isojen kanssa oli kivaa. Ne näytti meille luistelua.

Jääkone odotti, milloin se pääsee taas jäädyttämään.

Oli omat luistimet ja aikuiset auttoivat nauhoissa.

Kivaa oli luistella luistimilla.

Talviolympialaiset näkyivät ja kuuluivat Karviaistien koulun arjessa.

Koulumme ilmiö Leiki ja liiku sai jatkoa kun Olympialaiset alkoivat. Seurasimme olympialaisten avajaisia luokissa, askartelimme olympiarenkaita ja soihtuja. Luokat esittelivät koko koululle  valitsemansa olympialajinsa. Kisakatsomo pistettiin pystyyn koulun saliin, jossa kannustimme Suomen naisten jääkiekkojoukkueen voittoon Venäjästä (OAR). Kivaa oli!

 

Koko koulun talviurheilupäivä Paloheinässä ti 13.2.2018

Olimme laskiaistiistaina koko koulun voimalla liikkumassa Paloheinässä.

Menimme bussilla numero 560 Malmilta Paloheinään. Menimme Annukan luokan kanssa. Bussimatka sujui hyvin. Kävelimme suksikopin luo. Siellä oli jo Susan ja Reksi.

Kaikki saivat hiihtää, laskea hurjasti pulkalla mäkeä ja lisäksi isot saivat kokeilla lumikengillä kävelyä.

lumikenkä

Tässä ekaluokkalaisten mietteitä talviurheilupäivästä:

  • oli kyllä kivaa
  • pulkkamäki oli aika iso, muttei me pelätty
  • eväät oli taas parhaat
  • syötiin eväät pukukopissa
  • Annukka toi aikuisille kahvia
  • hiihtäminen sujui ihan kivasti
  • lumi tarttui suksien pohjiin
  • laskettiin suksilla mäkeä

 

So You Think You Can Muuv?

balettiSuomen Kansallisoopperan ja baletin

 So you think you can moov-street-tanssipaja 25.1.2018
 Oikeat tanssijat oopperan baletista tulivat koululle. Tanssijat tanssivat esityksen. Siinä oli balettia ja jotain muuta liikkeitä. Esitys oli tosi kaunis. Ne tanssijat olivat tosi hyviä tanssijoita. Tanssi oli jännittävä ja erilainen. Esitys oli magee ja hieno.
Sitten alkoi tanssipaja 5.-9.luokkalaisille. Tanssijat opettivat tanssin, jota me sitten tanssittiin kaikki yhdessä. Se oli hauska tanssi. Liikkeet eivät olleet liian vaikeita. Sitten me mentiin kahteen eri ryhmään ja keksittiin yhdessä lisää tanssiliikkeitä. Sitten me esitettiin se tanssi toiselle ryhmälle. Lopuksi tuomarit äänestivät voittajajoukkueen. Oli tosi kivaa. Kivaa oli oppia uutta. Se oli maailman hauskin koulupäivä!
Tästä linkistä pääset Kansallisoopperan ja baletin sivuille. Rullaa kohtaan  ”tutustu työpajan ohjelmaan” ja katso millainen tanssipaja on: